Tietoa meistä

Salon seudun Parkinsonkerho on perustettu vuonna 1993 ja on siitä lähtien toiminut aktiivisesti. Ensin kokoonnuimme Mahlakankareen seurakuntakodissa mutta jo muutaman vuoden ajan kokoontumispaikkana on ollut Syty ry:n tilat Helsingintie 6:ssa. Tämä on sijainniltaan keskeisempi ja siten monen kerholaisen mielestä helpompi tulla. Kerhossa on yleensä osallistujia noin 20 henkilöä mutta enemmänkin saisi olla ja aikaisemmin, kerhon alkuaikoina osallistujia oli usein jopa yli 40 henkeä. Kerho kaipaakin uusia jäseniä ja heidän mukanaan uusia ajatuksia ja ideoita. 

Kesäisin ei ole kerhoa, siis kesä-, heinä- ja elokuussa, mutta kesän aikana olemme pyrkineet järjestämään vähintään yhden tapahtuman. Se on joko kesäretki, teatterimatka tai puutarhajuhlat. 

Huhtikuun kerhossa, 12.4. meillä on vertaistuen lisäksi aivojumppaa: bingo ja tietovisailua. Kesän tapahtumaan voi ilmoittautua Tuirelle.

Toukokuun kerho on kevätjuhla. Silloin laulamme keväisiä ja kesäisiä lauluja säestäjänä Kari ja kitara.

Kesätapahtuma on tänä vuonna 31.7. klo 14 alkaen järvenrannalla mökkiolosuhteissa. Paikka on Perniön Ylönkylän Kirakkajärvi. Iltapäivän aikana on mahdollisuus vapaamuotoiseen vertaistukikeskusteluun, pihapeleihin, saunomiseen ja uimiseen sekä metsässä patikoimiseen.

Ruokana tarjoamme salaatteja. hiilloksella grillattua makkaraa. leipää ja levitettä ja juomaksi vettä. Jos haluat muuta juotavaa, esim saunaoluen, se pitää tuoda itse mukana.

Retken hinta muodostuu ruokailusta ja matkoista. Kimppakyydeistä on puhuttu. Arvioitu hinta per osallistuja on 10-15 euroa. Hinta tarkentuu viimeistään 10.5. ja maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Tuirelle. 

Ilmoittautua voi kerhossa viimeistään 10.5. tai puhelimitse viimeistään 31.5. tai sähköpostitse tuireaaltonen@hotmail.com  viimeistään 31.5. Ilmoittautumiset Tuire Aaltoselle. 

Syyskuun kerho on 13.9.2024 Sytyssä klo 14-16. Silloin saamme luennoitsijan kertomaan ohjatusta luonnossa liikkumisesta. joka sopii erityisesti Parkinsonpotilaalle.

Lokakuun kerhossa, 11.10., luennoi fysioterapeutti Tarja Heiskala-Juva Parkinsonpotilaalle tärkeästä liikkumisesta.

Marraskuun kerhoon on tarkoitus saada puheterapeutti neuvomaan,  miten Parkinsonpotilas voi kehittää puheääntään. Marraskuussa perinteisesti kutsutaan someron Parkinsonkerholaiset vierailulle ja silloin on myös arpajaiset.

Syksyn ohjelmaan kuuluu vielä retki Helsingin musiikkitaloon kuuntelemaan uusia urkuja. Urkukonsertti on lauantaina 21.9.2024 ja hinta 60 euroa. johon sisältyy bussimatka ja lippu konsetrriin.

Parkinsonliiton nimi on vaihtunut! Uusi nimi on Liikehäiriösairauksien liitto. Nimenvaihto oli tarpeellinen kun liitto palvelee myös muita liikehäitiösairauksia potevia kuin Parkinsonpotilaita.